lauantai 24. huhtikuuta 2010

Aatshiu!


Kevään tylsin päivä – muu kuoro harjoittelee Otaniemen kappelilla, minä niistän nenää ja katselen ikkunasta kun tuuli pyörittelee haravoimatta jääneitä lehtiä. Puhekielto, laulukielto, urheilukielto, haravoimiskielto…



Natural morte Primavera


Kertailen konserttibiisejä, opettelen stemmoja ulkoa. Rytmit sotkee mielipuolinen metronomi: katollani vasaroi kaksi virolaista kirvemiestä pam – pam – papapapapam – pa-pa-pam. Katosta kyllä tulee hieno, virolaismallinen tervattu lautakatto.

Netti toimii hetkittäin. Kuuntelen Naxokselta ja Youtubesta kuorokappaleita. Monteverdin Ecco mormoral l´onde ylistää kevään ihmeitä, linnun laulua ja auringon nousua. Levytyksistä löytyy eri versioita: hiiiidaaaas, nopea, hitaahko, nopeanopeanopea ja vielä nopeampi.

Linkin takaa löytyvässä videossa laulaa tuntemattomaksi jäävien yliopistojen kamarikuoroista koottu kuoro. Sopraanot jäävät tässä live-esityksessä hiukan piiloon; lisää haastetta omaan treenaukseen. Äänitteen mukana harjoittelu on tehokasta, saman kohdan voi ottaa monta kertaa uudestaan - kunnes sujuu!

Muita stemmoja kuuntelee äänitteestä eri lailla kuin kuoroharkoissa, hieman ulkopuolisena. Harkoissa pää täyttyy sointimaailmasta, tilasta ja sijoittelusta riippuu minkä stemman kuulee parhaiten. Videon mukana seuraan tarkemmin muita ääniä, sisääntuloja, lasken rytmiä ja koitan pysyä perässä äkillisissä rytmivaihdoksissa. Tulkinta vaihtelee kovasti tämän kappaleen eri esittäjillä. Teepä kierros Youtubessa!

Candominon version kappaleesta kuulet Sellosalin Kuorojen keväässä 6.5. – kuulemisiin siellä!

Hanna

torstai 22. huhtikuuta 2010

Torstai on toivoa täynnä

Sammalkallion harjoituspaikka sijaitsee 1973 rakennetussa mallilähiössä, joka oli 70-luvulla kuuminta hottia. Erityisen siitä tekee kompakti asemakaava ja rakennusten pilaripalkki- systeemi ja tiilimuuraus, mutta näin 2010-luvulla alueen oivallisuus jää minulta huomaamatta. Harjoituspaikan kyljessä sijaitseva alueen arkkitehdin mukaan nimetty n. 20 neliömetrin mahtipontinen ”aukio” on jotenkin koominen eikä harjoituspaikan ulkoasu saatikka sisus aiheuta ainakaan minussa kovinkaan voimakkaita esteettisiä elämyksiä. Akustiikassakaan ei ole hurraamista, mutta stemmistenpitopaikkana se on ihan käypä. Olemme vain tottuneet Olarissa liian hyvälle.
Saimme hiottua Monteverdiä parempaan kuntoon. Kas, pysyin kerrankin mukana. Vaikuttaa siltä, että siitä saattaa sittenkin tulla ihan hyvä. Muutenkin olen ihan fiiliksissä meidän Sellosalin keikan ohjelmistosta. Ah, siitä tulee mahtavaa!
anonyymi sopraano

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Ilta Otaniemessä

Tänään toiset harkat Otaniemen kappelissa - ei soi tila yhtä hyvin kuin "kotona" Olarissa. Ikkunasta näkyvä metsämaisema lohduttaa, samoin mustarastaan laulu.

Onko Suomessa kevät? Onko? Vaikka lintuset laulaa, meri aalloten pauhaa ja kuulas on yö? Aulis Sallisen laulu Punainen viiva-oopperasta soi mahtavasti. Kevät on, vaikka iltapäivällä tulikin rakeita ja räntää taivaan täydeltä. Liukkaiden teiden ja kesärenkaiden yhdistelmä ei houkutellut kuoroharkkoihin lähtijää. Onneksi keväinen aurinko näytti taas voimansa ja länsiväylä ehti kuivaa. Joululauluja laulaa vaikka vuoden ympäri, mutta tämä keväinen musiikki soi tosissaan ja tunteella vain silloin, kun on juuri saatu taakse pitkä, pimeä talvi.

Ihana oli ajella kotiin ennen pimeän laskeutumista. Kuulas oli keväinen yö.

Hanna

Eskon kädet


Esko oli viikon isyyslomalla, ja ehdin todella ikävöimään hänen käsiään. Meidän Eskomme on kiistatta maailman kauniskätisin kuoronjohtaja. Jokainen käden liike on kerrassaan viehkeä ja niin elegantti, että näyttää kuin Esko johtaessaan maalaisi maalausta pitkin, linjakkain siveltimenvedoin. Tuntuu taikuudelta, että joku pystyy ilmaisemaan käsillään niin paljon; sävyt, nyanssit, rytmit, painotukset ja kevennykset, lähdöt, kaiken hän pystyy näyttämään yhdellä käden liikkeellä. Joskus unohdan seurata rytmiä kun jään ihailemaan käsien kaunista liikettä ilmassa. Unohdan painottaa oikeita kohtia, valitsen nyanssin väärin ja laahaan perässä, koska käsien sulokkuus on niin hypnotisoivaa.


Joskus Eskosta varmasti tuntuu, että hän vetää kivirekeä perässään. Kuoro seuraa käsiä laiskasti ja epätarkasti eivätkä kiskominen ja herättely tunnu auttavan. Jos kuoro asettuu laiskuusmoodiin, siitä irtautuminen vaatii suuria ponnisteluja ja tahtoa. Kun kuoro ei lähde mukaan, lopulta kädetkin uupuvat ja koko kappale lässähtää. Maanantaina Monteverdille kävi näin. Ainakin sopraanojen kohdalla. Aaa l´auraaaaaa maaatuuuutiiiinae ja oltiin jo tahti jäljessä. En ymmärrä mikä siinä on muka niin vaikeaa. Torstaina lupaan osata.

anonyymi sopranisti

tiistai 6. huhtikuuta 2010

O cruxin jälkeistä elämää

Mustarastas puhelee puussa ja joutsenia lentää rannikon yli pohjoiseen.

Kuorossa laulaminen on matkustamista. (bussimatkojen pahoinvointia ei lasketa!)

Paraisilla paistaa aurinko. Keskiaikainen kivikirkko ja epämukavat penkit. Suomenruotsalaiset tädit tarjoavat sämpylöitä ja pullaa. Kun konsertti päättyy ei ole vielä aivan pimeää vaikka on ilta. Olemme paluumatkalla, puhelias urkuri ja muut keskustelevat musiikista, elämästä ja muista mausteista. Valkosipulia, sitruunapippuria, suolaa ja jotain muuta. En muista. Kuulosti hyvältä uunilohelta.

Kuka sanoi että kuoro on ryhmä joka laulaa? Palmusunnuntaina kuorosta tulee O:n muotoinen sävellys. Se on musiikillinen kuvio enkä tiedä mitä se tarkoittaa. Ehkä jotakin uutta. Kukaan ei sano mitään paitsi Viena joka sanoo että rivilaulu soi kirkkaammin.

Tampereen tuomiokirkko vie joka tapauksessa voiton. Vaikka katossa on käärme, ei se haittaa akustiikkaa. Laulu hengittää hyvin, nauttii olostaan eikä haluaisi lähteä pois. Kuiskauskin kuuluu ja hymy näkyy.

Candomino-kuorolla on harkat kaksi kertaa viikossa ja joskus muulloinkin. Bussikuski ei enää ihmettele ex-candominolaista nuoruudenkaveriaan, jolla tuntui olevan aina iltaisin tekemistä tai muuta ohjelmaa.

Kaisa

Lukijat