Mustarastas puhelee puussa ja joutsenia lentää rannikon yli pohjoiseen.
Kuorossa laulaminen on matkustamista. (bussimatkojen pahoinvointia ei lasketa!)
Paraisilla paistaa aurinko. Keskiaikainen kivikirkko ja epämukavat penkit. Suomenruotsalaiset tädit tarjoavat sämpylöitä ja pullaa. Kun konsertti päättyy ei ole vielä aivan pimeää vaikka on ilta. Olemme paluumatkalla, puhelias urkuri ja muut keskustelevat musiikista, elämästä ja muista mausteista. Valkosipulia, sitruunapippuria, suolaa ja jotain muuta. En muista. Kuulosti hyvältä uunilohelta.
Kuka sanoi että kuoro on ryhmä joka laulaa? Palmusunnuntaina kuorosta tulee O:n muotoinen sävellys. Se on musiikillinen kuvio enkä tiedä mitä se tarkoittaa. Ehkä jotakin uutta. Kukaan ei sano mitään paitsi Viena joka sanoo että rivilaulu soi kirkkaammin.
Tampereen tuomiokirkko vie joka tapauksessa voiton. Vaikka katossa on käärme, ei se haittaa akustiikkaa. Laulu hengittää hyvin, nauttii olostaan eikä haluaisi lähteä pois. Kuiskauskin kuuluu ja hymy näkyy.
Candomino-kuorolla on harkat kaksi kertaa viikossa ja joskus muulloinkin. Bussikuski ei enää ihmettele ex-candominolaista nuoruudenkaveriaan, jolla tuntui olevan aina iltaisin tekemistä tai muuta ohjelmaa.
Kaisa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti