Esko oli viikon isyyslomalla, ja ehdin todella ikävöimään hänen käsiään. Meidän Eskomme on kiistatta maailman kauniskätisin kuoronjohtaja. Jokainen käden liike on kerrassaan viehkeä ja niin elegantti, että näyttää kuin Esko johtaessaan maalaisi maalausta pitkin, linjakkain siveltimenvedoin. Tuntuu taikuudelta, että joku pystyy ilmaisemaan käsillään niin paljon; sävyt, nyanssit, rytmit, painotukset ja kevennykset, lähdöt, kaiken hän pystyy näyttämään yhdellä käden liikkeellä. Joskus unohdan seurata rytmiä kun jään ihailemaan käsien kaunista liikettä ilmassa. Unohdan painottaa oikeita kohtia, valitsen nyanssin väärin ja laahaan perässä, koska käsien sulokkuus on niin hypnotisoivaa.
Joskus Eskosta varmasti tuntuu, että hän vetää kivirekeä perässään. Kuoro seuraa käsiä laiskasti ja epätarkasti eivätkä kiskominen ja herättely tunnu auttavan. Jos kuoro asettuu laiskuusmoodiin, siitä irtautuminen vaatii suuria ponnisteluja ja tahtoa. Kun kuoro ei lähde mukaan, lopulta kädetkin uupuvat ja koko kappale lässähtää. Maanantaina Monteverdille kävi näin. Ainakin sopraanojen kohdalla. Aaa l´auraaaaaa maaatuuuutiiiinae ja oltiin jo tahti jäljessä. En ymmärrä mikä siinä on muka niin vaikeaa. Torstaina lupaan osata.
anonyymi sopranisti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti